tiistai 12. kesäkuuta 2018

Suutarin perhettä

Suutari Vihtori Laurila perheensä kanssa. 


Isäni veli Vihtori oli haavoittunut sodassa ja menettänyt siellä toisen jalkansa. Hän kuulemma piti sitten Tampereella suutarinliikettä. Kuvassa hän on vaimonsa Lainan ja poikapuolensa Pentin kanssa. Auto on Pentin.


sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Kultalammasturkissa

Kultalammasturkki yllä 1961





Kuvassa on äitini kultalammasturkki yllään.  Kuvan takana vuosiluku 1961.  Kokeilin tuota turkkia itsekin ylleni nuori ollessani. Voi olla, että olisin sitä hieman käyttänytkin, ellei se olisi ollut minulle liian suuri.  Turkki oli myös hyvin painava. Toinenkin kuva on olemassa, jossa turkki äitini yllä on, mutta en löytänyt sitä nyt.

perjantai 23. helmikuuta 2018

Maitolavan ääressä kerran kesällä

 Liikenneaseama Jari-Pekan piha, Hankasalmi, 2017

Jos tahdot värillistä kuvaa nähdäksesi, näet niitä täällä.

torstai 4. tammikuuta 2018

Auton vieressä

"Seija luona Mossen", Luopioisten Rautajärvi,  50-luvun loppu/60-luvun alku?


Luopioisten Rautajärvellä Hääsin talon  pihassa. Kuvassa talon tytär Seija isänsä Aarnen auton vieressä.  Taustalla talon navetta, jonka alaosan tiilet olivat itse tehtyjä.

torstai 25. toukokuuta 2017

Serkukset

Serkukset, Luopioinen, 50-luku ?

Kuvassa on äitini serkkunsa kanssa. Allaoleva kuva lienee otettu samalla kertaa. Vaatetus näyttää olevan sama.


tiistai 11. huhtikuuta 2017

Lelukoira kainalossa

Lelukoira kainalossa, Lempäälä 1968 tai 1969

Oikeata nahkaa oleva lelukoira oli tädiltä saatu. Kuvassa se on viisivuotiaan kainalossa. Se on olemassa vielä tätä kirjoitettaessa vuonna 2017 ja sen voi nähdä värikuvana ja nykykunnossaan tässä jutussa: 60-luvun nukenvaunut ja muita leluja.

torstai 9. helmikuuta 2017

Helmikuinen vihkipari

Arkisen näköinen "virallinen" vihkikuva 60-luvun hääparista. Heidän vihkipaikkansa oli Kangasalla.
Alunperin oli tarkoitus olla kaksoishäät, eli siskokset samana päivänä. Tällä vihkiparilla ei kuitenkaan tuntunut löytyvän sopivaa vaatetusta kirkkohäihin, niin heidät vihittiinkin sitten pappilassa. Ja  sisko sitten seuraavana päivänä kirkossa. 

Vihkipari Kangasala, 1963


Tämän nuorenparin, eli vanhempieni, ensimmäinen yhteinen koti oli aivan Kangasalan kirkkoaidan  vieressä oleva talo. Ensimmäisessä yhteisessä kodissa oli ainakin yhteisesti ostettu punainen sohva, isän tekemä pyöreä nelijalkainen pöytä, serkun ammattikoulussa tekemä sohvapöytä sekä isän tekemät astiakaappi ja tiskipöytä. Kaikki mainitut minäkin muistan nähneeni.

Tämän vihkiparin Tampereella otettu kihlakuva on nähtävissä täällä: Nuoripari Hämeensillan kupeessa.